Harjoitukset


PAINIHARJOITUKSET

Paini kilpailulajina on erittäin vaativa. Se vaatii vahvaa keskittymistä ja sitoutumista aktiiviseen harjoitteluun sekä kilpailemiseen. Fyysinen ja henkinen tasapaino näyttelee tärkeintä osaa menestymisessä itselähtöisestä periksiantamattomuudesta puhumattakaan. Perinteikkäänä lajina paini vaatii myös kunnioitusta itse lajia, mutta myös vastustajia kohtaan. Painimatolle ei tulla, eikä sieltä lähdetä kättelemättä vastustajaa.

Harjoitusten tarkoitus on valmentaa lapsia ja nuoria kilpailemiseen, sillä paini on yksilökilpailulaji. Ainoastaan kilpailemalla voi kehittyä ja mitata omaa kehitystään. Kilpailuun perehdyttämisessä on vanhemmilla ja valmentajilla erityinen rooli, mutta myös harjoitusten lomassa tapahtuva kilpailu kasvattaa. Jokaisissa harjoituksissa ja kilpailuissa joku häviää ja joku voittaa. Se mitä täytyy muistaa on se, että vain oppimalla häviämään voi voittaa.

Paini on myös erittäin monipuolinen liikuntamuoto. Mikäli itse kilpailu lajissa ei sytytä, saa painista paljon fyysistä ja henkistä pääomaa muihin lajeihin ja/tai yleiseen hyvinvointiin. Painiharjoitus kehittää fysiikkaa erittäin monipuolisesti ja asiaa tutkineet ovat todenneet, että paini olisi fyysisesti kaikista vaativin laji maailmassa.

Varusteet:

    Verkkarit tai shortsit (napittomat, vetoketjuttomat)
    T-paita ja/tai painitrikoot (napiton, vetoketjuton)
    Painitossut tai matalapohjaiset sisätossut (jos ei omista tossuja niin sukat kelpaavat aluksi)
    Vesipullo
    Pesuvälineet

Painiharjoitusten kulku (perusrunko):

    Alkuverryttely 15min - 30 min
        Peli tai leikki
        Juoksua höystettynä monipuolisilla lisäliikkeillä (mattoonmenot, hypyt, voimaharjoitukset)
        Nopeus ja ketteryysharjoitukset (reaktiolähdöt, kuperkeikat, voltit)
        Voimaharjoitukset (mm. punnerrukset, kyykyt, pariharjoitukset)
    Tekniikkaharjoitus 15min - 30min.
        Teoriaopetusta
        Vapaa-/kreikkalaisroomalaisen pystyliikkeet
        Vapaa-/kreikkalaisroomalaisen mattoliikkeet
        Tilanne harjoitukset
        Toistosarjat (5-10 toistoa)
    Otteluharjoitus 20min - 30min
        Tilanneharjoitukset tosissaan
        "Käsipaini"
        Pysty- ja matto-ottelut (yhteensä 10-20 minuuttia)
    Loppuverryttely 5min - 10min
        Venytykset
        Pelejä tai leikkejä
        Rentoutusharjoitus